|
Helsingin hovioikeus 24.2.2011: Lehtiyhtiö irtisanoi laittomasti työntekijöitään Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 17.12.2009 lehtiyhtiön maksamaan mittavat korvaukset neljälle entiselle toimittajalleen laittomista irtisanomisista.
Yhtiö tuomittiin korvaamaan kantajille 10-22 kuukauden palkkaa vastaavat summat, joista kertyy maksettavaa yhteensä yli 225.000 euroa. Lisäksi yhtiö velvoitettiin korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.
Oikeudenkäynti käsitteli vuoden 2007 tapahtumia. Yhtiön aloitti toukokuussa 2007 yt-neuvottelut, joiden seurauksena se irtisanoi tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten 33 työntekijää. Näistä irtisanotuista neljä haastoi entisen työnantajansa oikeuteen laittomista irtisanomisista. He olivat työskennelleet yhtiön kustantamissa lehdissä.
Käräjäoikeus päätyi siihen, ettei yhtiöllä ollut asiallisia eikä painavia syitä irtisanomisiin. Yhtiö teki voittoa, ja yhtiön taloustilanne oli kehittynyt myönteiseen suuntaan.
Helsingin hovioikeus katsoi 24.2.2011 antamallaan tuomioilla koskien Helsingin käräjäoikeuden 17.12.2009 antamia tuomiota, ettei yhtiöllä ollut taloudellista perustetta työntekijöiden työsopimusten irtisanomisiin eikä käyttöönotettu uusi toimitusjärjestelmä vähentänyt merkittävästi ainakaan toimittajan työtä, minkä vuoksi yhtiöllä ei ollut tuotannollistakaan irtisanomisperustetta. |
Ajankohtaista työoikeudesta
Helsingin KO 13.4.2012: Käyttäjäyrityksen pyyntö vaihtaa vuokratyöntekijä ei oikeuttanut vuokrayritystä irtisanomaan vuokratyöntekijää tuotannollisin ja taloudellisin perustein
Lue lisää »
Helsingin HO 28.2.2012: Työaikakorvaukset tuli maksaa työntekijän kirjanpidon mukaan
Lue lisää »
Yhteystiedot
Helsinki
Asemamiehenkatu 4
00520 Helsinki
puh. (09) 8770 400
faksi (09) 8770 4040
Jyväskylä
Kalevankatu 4
40100 Jyväskylä
puh. (014) 616 820
faksi (014) 616 821
Oulu
Hallituskatu 30 B 2
90100 Oulu
puh. (08) 530 6206
faksi (08) 530 6203
Viimeksi päivitetty: 15.5.2012