Helsingin KO 2.11.2011: Kaupunki velvoitettiin maksamaan kotisairaanhoitotyötä tehneiden hoitajien pitämättömien ruokatuntien palkkasaatavat

 

Kahdeksantoista kaupungin työntekijää voitti Helsingin käräjäoikeudessa kanteen, joka koski kotisairaanhoitotyötä tehneiden palkkasaatavia ruokatauon ajalta. Käräjäoikeus velvoitti 2.11.2011 antamallaan tuomiolla Helsingin kaupungin maksamaan jutun riitauttaneille työntekijöille niiden vaatimat 56.200 euroa. Oikeus katsoi, etteivät hoitajat olleet kyenneet pitämään 30 minuutin päivittäisiä palkattomia ruokataukojaan.

 

Taustalla oli Helsingin kaupungin vuonna 2005 aloittama ja myöhemmin pysyväksi tullut hoitokokeilu, jossa kotipalvelu ja kotisairaanhoito yhdistettiin kotihoitoyksiköksi terveyskeskuksen alaisuuteen. Kaikkiin työntekijöihin alettiin soveltaa kotipalvelun käytäntöä, jonka mukaan 30 minuutin ruokataukoa ei lueta työaikaan. Kotisairaanhoidossa työskennelleiltä poistettiin tässä yhteydessä aiemmin käytäntönä ollut ja työehtosopimuksen mukainen oikeus aterioida joutuisasti työaikana.

 

Asian riitauttaneilla perus-, apu- ja lähihoitajilla ei kuitenkaan ollut käytännössä ollut mahdollisuutta poistua työpaikalta lepotaukojen aikana. Tehtäviensä määrän ja luonteen vuoksi he eivät olleet voineet käyttää taukoaan esteettömästi haluamallaan tavalla tai olleet lepotaukona aikana kokonaan vapaita työvelvoitteistaan.

 

Työtuomioistuin antoi helmikuussa 2008 asiassa ratkaisun, jonka mukaan terveyskeskuksen organisaatiossa jaksotyössä kotisairaanhoitotyötä tekevällä henkilöstöllä oli halutessaan oikeus ateriointiin työn ohessa työaikana. Helsingin kaupunki muutti työtuomioistuimen ratkaisun jälkeen käytäntöjään ja salli 28.4.2008 lukien kotihoitoyksikön kotisairaanhoidossa työskennelleille joutuisan ruokailun työaikana. Kaupunki ei kuitenkaan ollut valmis korvaamaan ennen sitä aikaa, jonka työntekijät olivat joutuneet työskentelemään ruokatuntinsa aikana ennen käytäntöjen muuttamista ja sen vuoksi saatavien vaatiminen kanneteitse oli välttämätöntä.

 

Tuomio on lainvoimainen.

 

Ajankohtaista työoikeudesta

 

Helsingin KO 13.4.2012: Käyttäjäyrityksen pyyntö vaihtaa vuokratyöntekijä ei oikeuttanut vuokrayritystä irtisanomaan vuokratyöntekijää tuotannollisin ja taloudellisin perustein
Lue lisää »


Helsingin HO 28.2.2012: Työaikakorvaukset tuli maksaa työntekijän kirjanpidon mukaan
Lue lisää »


Yhteystiedot

Helsinki
Asemamiehenkatu 4
00520 Helsinki
puh. (09) 8770 400
faksi (09) 8770 4040

Jyväskylä
Kalevankatu 4
40100 Jyväskylä
puh. (014) 616 820
faksi (014) 616 821

Oulu
Hallituskatu 30 B 2
90100 Oulu
puh. (08) 530 6206
faksi (08) 530 6203

 

toimisto(at)kasanenvuorinen.fi

Viimeksi päivitetty: 15.5.2012