Vaasan HO 17.6.2011: Työntekijän irtisanominen perhevapaan käyttämisen ja perhetilanteen perusteella sekä syrjintä tasa-arvolain vastaisesti

Toimistomme avusti metalliteollisuusyrityksessä päällikkötehtävissä työskennellyttä kantajaa, jonka 11 vuotta kestänyt työsuhde irtisanottiin keväällä 2009. Irtisanomisen syyksi työnantajana toiminut yhtiö ilmoitti työn pysyvän vähentymisen ja siitä aiheutuneet toiminnan uudelleenjärjestelyt.   

Kantajan mukaan hänet valikoitiin irtisanottavaksi perhevapaan käyttämisen ja perhetilanteen perusteella eikä vastaajayhtiöllä ole ollut työsopimuslain edellyttämää asiallista ja painavaa syytä hänen työsopimuksensa irtisanomiseen. Kantajan väitteen mukaan hänet irtisanottiin työnantajan saatua tietää, että hän käyttää oikeuttaan perhevapaaseen.

Käräjäoikeuden mukaan todistajien kertomukset osoittivat, että kantajalle tarjolla ollut työ oli toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt. Kuitenkin käräjäoikeus katsoi, että todellinen syy kantajan irtisanomiseen oli perhevapaan käyttäminen.

Käräjäoikeuden päätelmää tukivat seuraavat seikat:
- heti kantajan ilmoitettua perhevapaan käyttämisestä työnantajan edustajat olivat pohtineet, voiko ilmoitusta ottaa vastaan yhteistoimintaneuvottelujen ollessa käynnissä
- yhteensä kolmesta naispuolisesta päälliköstä ainoastaan yksi perheetön on saanut pitää työpaikkansa
- viisi vuotta kantajan jälkeen ylennetty miespuolinen päällikkö on saanut pitää työpaikkansa ja
- kantajalla oli runsaasti tehdastyökokemusta ja kokemusta toiminnasta asiakkaiden kanssa projekteissa; tämä seikka ei ole sopusoinnussa sen vastaajan selityksen kanssa, että työntekijöiden valinnassa on korostettu kokemusta palveluliiketoiminnassa.

Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön korvaamaan kantajalle TSL 12 luvun 2§:n 1 momentin mukaisesti korvauksena työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä 30.228,48 euroa viivästyskorkoineen. Lisäksi käräjäoikeus katsoi työnantajan toimineen tasa-arvolain vastaisesti, koska kantajan työsopimus irtisanottiin hänen sukupuolensa perusteella. Kantaja asetettiin eri asemaan muiden työntekijöiden kanssa hänen vanhemmuutensa ja perhehuoltovelvollisuutensa perusteella. Näin ollen vastaajan menettelyä on pidettävä syrjivänä. Yhtiö tuomittiin maksamaan kantajalle tasa-arvolain mukaisena hyvityksenä 5000 euroa viivästyskorkoineen. Työnantajan tuli myös korvata kantajan oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti.

Vastaaja valitti asiasta hovioikeuteen. Vaasan hovioikeus hylkäsi valituksen. (Vaasa ho 17.6.2011 S 10/618, lainvoimainen)

 

Ajankohtaista työoikeudesta

 

Helsingin KO 13.4.2012: Käyttäjäyrityksen pyyntö vaihtaa vuokratyöntekijä ei oikeuttanut vuokrayritystä irtisanomaan vuokratyöntekijää tuotannollisin ja taloudellisin perustein
Lue lisää »


Helsingin HO 28.2.2012: Työaikakorvaukset tuli maksaa työntekijän kirjanpidon mukaan
Lue lisää »


Yhteystiedot

Helsinki
Asemamiehenkatu 4
00520 Helsinki
puh. (09) 8770 400
faksi (09) 8770 4040

Jyväskylä
Kalevankatu 4
40100 Jyväskylä
puh. (014) 616 820
faksi (014) 616 821

Oulu
Hallituskatu 30 B 2
90100 Oulu
puh. (08) 530 6206
faksi (08) 530 6203

 

toimisto(at)kasanenvuorinen.fi

Viimeksi päivitetty: 15.5.2012