Helsingin HO 27.9.2010: Takaisinottovelvoitteen laiminlyönnistä korvattava todellinen aiheutunut vahinko ja yhteistoimintalain laiminlyönnistä 15.000 euron hyvitys

Jutussa oli riitaista, oliko työntekijöille syntynyt vahinkoa takaisinottovelvoitteen laiminlyönnin vuoksi, kun kumpikin heistä oli työllistynyt uudelleen, milloin vahingon syntyminen oli alkanut ja milloin vahingonkorvausvelvollisuus päättyy. Taustalla oli tilanne, jossa uusille työntekijöille oli jopa maksettu korkeampaa palkkaa kuin kantajille.

Asiassa katsottiin, että vahinko lasketaan työntekijöille aiheutuneen todellisen vahingon mukaan, jolloin vahinko on laskettava heidän todellisen keskimääräisen kuukausipalkkansa mukaan. Näille työntekijöille oli peruspalkan ohella maksettu erilaisia lisiä ja tuotantopalkkioita, joita he eivät uudessa työssään saaneet. Vahinko siis laskettiin aiemman todellisen palkan ja uudesta työstä saadun palkan erotuksen mukaan.

Vaikka työnantajalla ei takaisinottotilanteessa ollut velvollisuutta tarjota takaisinotettavalle uutta työtä entisellä palkalla, uudet työntekijät oli palkattu kantajia paremmalla palkalla, jonka takia oikeus piti epätodennäköisenä, että kantajat olisi palkattu vain työehtosopimuksen minimipalkalla, jos takaisinottovelvoitteesta olisi huolehdittu asianmukaisesti.

Oikeus katsoi, että vahingon tarkasteluvelvollisuus alkaa siitä, kun uusien työntekijöiden palkkaustarve oli yhtiössä syntynyt, eikä vasta siitä päivästä, jolloin uusi työntekijä oli aloittanut tehtävässään. Edelleen oikeus katsoi, että vaikka kantajia oli kaksi ja vaikka aluksi oli ollut tarve vain yhdelle uudelle työntekijälle, oli silti kummallakin työntekijällä oikeus hänelle aiheutuneen täysimääräisen vahingon korvaamiseen. Taustalla lienee ajatus, että mikäli yhtiö olisi palkannut uuden työntekijän asemesta jonkun irtisanotun, ei kanneperustetta olisi alkujaankaan ollut eikä se sattumanvarainen seikka, kuinka monta työntekijää riitauttaa tapahtuneen laiminlyönnin, vaikuta työntekijän korvausmäärään vaan riskin lainvastaisesta menettelystä kantaa yksin työnantaja. Oikeus nimenomaisesti totesi, ettei työnantajan korvausvastuuseen vaikuta huolimattomuuden aste eikä sitä voida kohtuusharkinnalla alentaa. Kantajille tuomittiin siten heille todellisuudessa aiheutunut vahinko korkoineen.

Kantajat lähtivät yhteistoimintalain osalta siitä, että työnantaja oli tosiasiassa jo ennen neuvottelujen päättymistä päättänyt, että juuri kantajien työsuhteet tullaan irtisanomaan. Katsottiin, että neuvotteluvelvoiteajan täyttymisellä on se merkitys, että työnantaja voi vasta sen jälkeen ratkaista neuvotteluvelvollisuuden piiriin kuuluvan asian. Koska työsuhteen päättämisestä oli kantajien kohdalla tehty ratkaisu jo neuvottelujen kuluessa, oikeus totesi, ettei työnantaja ollut juuri kantajien kohdalla täyttänyt myöskään neuvottelujen sisällölle asetettuja vaatimuksia ja pyrkinyt etsimään todellista vaihtoehtoa työsuhteiden päättämisille. Kummallekin kantajalle tuomittiin yhteistoimintalain hyvityksenä kohtuullisena katsotut 15.000 euroa viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.